Uusia kalevalamittaisia runoja. Kalevalamitan sääntöjä. Kalevala MM. Runorumpuprojekti. Teesejä suomen kielestä. Vanhoja kansanrunoja. Etusivulle. VKY. Linkit. Kuvia Ugrin Jyrähdys
| Ohessa pelkistetty
johdatus kalevalamitan säännöstöön. Täydennetty
oppikirja sisältyy uuteen Runorumpu -kokoelmaamme, jossa
on myös runsaasti harjoitustehtäviä kaiken ikäisille
(päiväkotilapsista murrosikäisiin ja vanhuksiin).
Lehdistössä ja lukijoiden palautteessa Runorumpu on
saanut varsin innostuneen vastaanoton. Kalevalamitan
alkuun pääsee helpolla, mutta mestaruuden hankinta ja
virheetön taituruus ovat elinikäisiä projekteja. Lääkkeeksi
runohimoon on tarjolla Runorummun lisäksi luovan kalevalamitan kursseja. Niitä voi tilata suoraan myös
minulta petri.niikko@nic.fi Mitä on kalevalamitta? Anna Antti ahvenia, västäräkistä vähäsen. Suomalainen runomitta, kuten koko suomen kielikin suosii alkusointua. Alkusoinnut helpottavat säkeitten muistamista, mutta ne ovat samalla luova sanojen tuottamisen apuväline. Suomi on maailmanlaajuisesti harvinaisen vokaalivoittoinen kieli, ja paitsi sanojen alussa, niin myös sanojen sisällä olevat vokaalit vaikuttavat vahvasti lauseiden geometriaan. Seuraavassa kolmessa lauseessa siirrytään täydestä alkusoinnusta lauseen “sisäsointuisuuteen”, joka voi olla kalevalaisessa runossa yhtä hyvä tehokeino kuin alkusointujen käyttö. Laurin lahjakas kaveri / Anna armosi minulle / Pentti kerkesi edelle / Lakki vaipui arvokkaasti Alkusoinnut kuuluvat olennaisesti myös nykyaikaiseen arkikieleen. Mainoslauseista tulee helposti miehen mittaisia, kauniin kiiltäviä tai kurjan kuuloisia, ja lapsista Aappo Aapeleita tai Pentti Pelkosia. Alkusointujen tuottaminen on suomalaisille niin helppoa, että on paikallaan varoittaa niiden liikakäytöstä. Luontevassa kalevalaisessa säkeessä voi 2/3 osassa sanoista olla alkusointu. Kansanrunoudessa esiintyy paljon täysin alkusoinnuttomia säkeitä. Monesti luullaan, että jokaista kalevalaista säettä pitää seurata kertosäe, jolla asia toistetaan. Todellisuudessa kertosäkeet perustuvat taloudellisuuteen: Kahdella säkeellä kerrotaan se, mihin muilla menetelmillä tarvittaisiin viisi säettä. Kertosäe on usein hiukan erilainen kuin emosäkeensä, mikä luo kertomukseen syvemmän, stereofonisen vaikutelman. Kansanrunossa säkeet saattoivat edetä seuraavasti: “Katsoi naiset naurosuilla, miehet mielellä hyvällä, tyt täret tyköönsä toivo tuotta suurta sukkelutta, kieleyttä kettupojan, venäläisen viekkautta.” (SKVR XV/418) Seuraavassa otteessa samasta runosta on käytetty kertoa vieläkin säästeliäämmin: “meni poika päähän pöyän, rohi poika rohkiasti, puhu suusta puhtahasta: -Takin naima tarvitsoovi, vihkivaaten varsin sievän”. Huumoria ja värikkyyttä kertoon tuo usein lauseiden suorastaan ristiriitainen sisältö kuten säkeissä: “Sykysyllä seikka synty, talven tullessa tapahtu”. Tai: “Ketä kellon soittajaksi, kulkusen kolistajaksi”. Kertoa kannattaa opiskella Kalevalaa tutkimalla, ja varsinkin kannattaa etsiä näytteitä ytimekkäästä säkeen sisäisestä kerrosta kuten: Lepy lehto, kostu korpi. Tai: huolet loppu, työt väheni. Kerto on niin vahva ilmaisuväline, että sen teennäinen liikakäyttö latistaa helposti runon ja tekee siitä pitkästyttävän. Jos kerto ei ota tullakseen, jatka runoa ilman sitä. Kalevalaisissa säkeissä sanat tuppaavat asettumaan pituusjärjestykseen: lyhyet sanat eteen ja pitkät jonon perille. Kyseessä on ns. viskurilaki, jota aloittelijankin korva suosii. Klassisessa ikimitassa ei koskaan esiinny yksitavuista sanaa kuten ja, tai säkeen lopussa. Normaalisäkeessä (ks. seuraava luku) ei saa nelitavuista sanaa jättää kahden kaksitavuisen sanan piirittämäksi. On väärin kirjoittaa: Tuija tutkiskeli iltaa. Oikeammin olisi: Tuija iltaa tutkiskeli. Aina kannattaa pyrkiä luontevaan sanajärjestykseen. Lauseita ei sovi myöskään jakaa eri säkeisiin. Jos sen tekee, kannattaa olla tarkkana, ettei ajatus katkea. Sanat eivät suomen kielestä lopu, ja visaiseenkin lausepähkinään löytyy jostakin ratkaisu Joskus parhaimmaksi ratkaisuksi osoittautuu koko ongelmallisen lauseen heittäminen kylmästi yli laidan. Kalevalamitta on tavujen ja sanapainojen taidetta. Kielioppiasussaan kalevalamitan säännöt saattavat kuullostaa vaikeaselkoisilta, joten tyylipuhtaan kielioppiteorian jälkeen selvennän asiaa runsailla esimerkeillä ja muutamalla päivitysvinkillä. Kyseessä on kalevalamitan tärkein sääntö, joten lukuun kannattaa paneutua ajan kanssa. Klassinen kalevalamittainen säe koostuu neljästä runojalasta, eli säkeet ovat nelipolvista trokeeta. Ensimmäinen runojalka on muita vapaampi. Siinä voi olla kahden tavun sijasta kolme tai neljä kevyttä tavua, eikä sitä koske samat sanapainosäännöt kuin muita tavuja. Ensimmäinen tavu voi olla lyhyt. Toisessa, kolmannessa ja neljännessä runojalassa on Matti Kuusen sanoin pitkän pääpainollisen tavun osuttava runojalan nousuun, lyhyen pääpainollisen tavun taas toisen ja kolmannen tavun laskuun. Sanan muiden tavujen sijoitus on vapaa. Kalevalamittaa eivät rytmitä säkeistöt tai loppusoinnut. Kalevalamitan ytimen muodostavat kaksi säetyyppiä, joiden vuorottelu voi rajoittua kahteen sananlaskunomaiseen säkeeseen tai tuntikausia kestävään eeppiseen kudelmaan. Kalevalaisia lauseita ohjaa matemaattinen “kaaosteoria”, jonka tuottamat säkeet ovat säännönmukaisia ja samalla vapaamittaisia. Kun vertaa loppusoinnullista säkeistörunoutta (esim. virsiä) kalevalamittaan on kuin vertaisi hyvin hoidettua puistoa erämaahan. Normaalisäkeitä (tai perussäkeitä) ovat parillisten sanojen muodostamat säkeet, kuten: vaka vanha Väinämöinen, tai: armas, annan sulle suukon. Kalevalamitta on nelipolvista trokeeta, eli säe jaetaan neljään runojalkaan: 1. 2. 3. 4: ar-mas, / an-nan / sul-le / suu-kon. Äi-ti / et-si / en-nus- / tet-ta. Vaka vanha Väinämöinen. Alleviivaukset sanojen alussa muistuttavat klassisen kalevalamitan säännöstä, jonka mukaan runojalan nousussa olevan sanan alkutavun tulisi olla pitkä. Säkeen ensimmäistä tavua ei ole alleviivattu, koska sen painokkuus on suonut sille vapauden lyhyyteen. Säettä venytetään joka tapauksessa, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Pitkiä ja puolipitkiä tavuja ovat mm: aa-, ar- kaa, kau-, kar-, kun taas lyhyitä tavuja ovat esim: a-, ta- ja ka- Kursseja pitäessäni olen huomannut ihmisten sijoittavan lyhyellä tavulla alkavia sanoja myös säkeen keskelle, mikä on ymmärrettävää. Lyhyellä tavulla alkavat sanat ovat tulleet suomen kieleen jäädäkseen. Liika lyhyttavuisuus normaalisäkeissä syö kuitenkin niiden tehoa, ja varsinkin laulettaessa pitkien tavujen “tartunta- ja venytyskahvat” ovat lyömättömiä. Murrelmasäkeet (tai nostatussäkeet) perustuvat kolmi tai- viisi- tavuisiin sanoihin. Aloittelijat pystyvät yleensä heti sepittämään perussäkeitä, mutta murrelmaiset säkeet ovatkin jo taiteen laji sinänsä. vii-si / kau-nis- / ta ka- / ni-a, tur-has- / ta si- / nä pä- / ri-set, mei-dän / luok-kam- / me mu- / ka-na, tän-ne-/kin mi-/nut tö-/nit-te. Murrelmasäkeissä runojalan nousuun vaadittavia pitkiä tavuja on vähemmän kuin normaalisäkeissä johtuen siitä, että runojalat pilkkovat sanat osiin. Kannattaa painaa mieleensä, että jälkimmäisen kolmitavuisen sanan pitää aina alkaa lyhyellä tavulla. Murrelmasäkeeet voivat koostua pelkästään lyhyistäkin tavuista: Ku-ku- / ta sa- / lo kä- / ke-ä. Kuullostaako japanilta!? (Pähkinä: onko lause “Jokoha ma humahuta murrelma- vai normaalisäe?) N- ja m-säkeiden luovaa keskinäistä jännitettä on vaikea yliarvioida. Olen verranut niitä joskus aivojen vasempaan ja oikeaan puoliskoon, tai kielestämme muutoin puuttuviin maskuliinisiin ja feminiinisiin elementteihin. Tiivistelmä Suomalaisen runomitan teho perustuu kahdentyyppisten säkeiden luovaan vaihteluun. Normaalisäkeet, aloittelijalle usein helpot parillisista sanoista koostuvat säkeet koostuvat matemaattisesti mm. 2+2+4 tai 4+4 sanoista (Vaka vanha Väinämäinen ja haikullepa hankkeissani) Alleviivaukset tarkoittavat, että normaalisäkeessä ensimmäistä sanaa lukuunottamatta sanojen tulisi alkaa pitkällä tavulla. Kevät tuli, lumi suli -säe on huonoa runomittaa, koska sanat alkavat lyhyellä tavulla (tavu päättyy yhteen vokaaliin) Murrelmasäkeissä pätee hieman vaativampi
matematiikka. Niissä säkeen rungon muodostavat
murretut, kolmi- tai viisitavuiset sanat. Sanojen alut
eivät aina osu runojalkojen nousuun. Helpointa on painaa
mieleensä lausekaavat matemaattisesti. Mopo karkasi
käsistä
(2+3+3): ensimmäinen kolmitavuinen sana alkaa pitkällä
ja jälkimmäinen lyhyellä tavulla. Karkasi mopo
käsistä. Onkohan maailmassa mitään vastaavaa seikkaa, joka on samalla kertaa yksinkertainen ja niin vaikea omaksua! Kursseja pitäessäni olen havainnut, että vain harjoittelu ja runon tekeminen (mieluiten yhdessä) avaa vähitellen nerokkaan runomittamme salat ja tempaa mukaansa rytmin ja tavujen kiehtovaan, tuhansia vuosia jatkuneeseen poljentoon. Harjoittelussa kannattaa ottaa lempeä asenne itseään kohtaan: mestaruus saavutetaan vuosien kypsyttelyssä. Kaikkia hienouksia ei tarvitse kerralla omaksua.
Näin teet aidon Väinön virren Kun teet aidon Väinön virren,
|