Uusia kalevalamittaisia runoja. Kalevalamitan sääntöjä. Kalevala MM. Runorumpuprojekti. Teesejä suomen kielestä. Vanhoja kansanrunoja. Etusivulle. VKY. Linkit. Kuvia Ugrin Jyrähdys

Kalevalamitan sääntöjä

Ohessa pelkistetty johdatus kalevalamitan säännöstöön. Täydennetty oppikirja sisältyy uuteen Runorumpu -kokoelmaamme, jossa on myös runsaasti harjoitustehtäviä kaiken ikäisille (päiväkotilapsista murrosikäisiin ja vanhuksiin). Lehdistössä ja lukijoiden palautteessa Runorumpu on saanut varsin innostuneen vastaanoton. Kalevalamitan alkuun pääsee helpolla, mutta mestaruuden hankinta ja virheetön taituruus ovat elinikäisiä projekteja. Lääkkeeksi runohimoon on tarjolla Runorummun lisäksi luovan kalevalamitan kursseja. Niitä voi tilata suoraan myös minulta petri.niikko@nic.fi

Mitä on kalevalamitta?
Alkusoinnut
Kerto
Sanajärjestys
Sanapainojen magia
Normaali- ja murrelmasäkeet
+Tiivistelmä ja runomuotoinen pikakurssi

Alkusoinnut

Anna Antti ahvenia, västäräkistä vähäsen. Suomalainen runomitta, kuten koko suomen kielikin suosii alkusointua. Alkusoinnut helpottavat säkeitten muistamista, mutta ne ovat samalla luova sanojen tuottamisen apuväline. Suomi on maailmanlaajuisesti harvinaisen vokaalivoittoinen kieli, ja paitsi sanojen alussa, niin myös sanojen sisällä olevat vokaalit vaikuttavat vahvasti lauseiden geometriaan. Seuraavassa kolmessa lauseessa siirrytään täydestä alkusoinnusta lauseen “sisäsointuisuuteen”, joka voi olla kalevalaisessa runossa yhtä hyvä tehokeino kuin alkusointujen käyttö.

Laurin lahjakas kaveri / Anna armosi minulle / Pentti kerkesi edelle / Lakki vaipui arvokkaasti

Alkusoinnut kuuluvat olennaisesti myös nykyaikaiseen arkikieleen. Mainoslauseista tulee helposti miehen mittaisia, kauniin kiiltäviä tai kurjan kuuloisia, ja lapsista Aappo Aapeleita tai Pentti Pelkosia. Alkusointujen tuottaminen on suomalaisille niin helppoa, että on paikallaan varoittaa niiden liikakäytöstä. Luontevassa kalevalaisessa säkeessä voi 2/3 osassa sanoista olla alkusointu. Kansanrunoudessa esiintyy paljon täysin alkusoinnuttomia säkeitä.

Kerto

Monesti luullaan, että jokaista kalevalaista säettä pitää seurata kertosäe, jolla asia toistetaan. Todellisuudessa kertosäkeet perustuvat taloudellisuuteen: Kahdella säkeellä kerrotaan se, mihin muilla menetelmillä tarvittaisiin viisi säettä. Kertosäe on usein hiukan erilainen kuin emosäkeensä, mikä luo kertomukseen syvemmän, stereofonisen vaikutelman.

Kansanrunossa säkeet saattoivat edetä seuraavasti: “Katsoi naiset naurosuilla, miehet mielellä hyvällä, tyt täret tyköönsä toivo tuotta suurta sukkelutta, kieleyttä kettupojan, venäläisen viekkautta.” (SKVR XV/418) Seuraavassa otteessa samasta runosta on käytetty kertoa vieläkin säästeliäämmin: “meni poika päähän pöyän, rohi poika rohkiasti, puhu suusta puhtahasta: -Takin naima tarvitsoovi, vihkivaaten varsin sievän”.

Huumoria ja värikkyyttä kertoon tuo usein lauseiden suorastaan ristiriitainen sisältö kuten säkeissä: “Sykysyllä seikka synty, talven tullessa tapahtu”. Tai: “Ketä kellon soittajaksi, kulkusen kolistajaksi”. Kertoa kannattaa opiskella Kalevalaa tutkimalla, ja varsinkin kannattaa etsiä näytteitä ytimekkäästä säkeen sisäisestä kerrosta kuten: Lepy lehto, kostu korpi. Tai: huolet loppu, työt väheni. Kerto on niin vahva ilmaisuväline, että sen teennäinen liikakäyttö latistaa helposti runon ja tekee siitä pitkästyttävän. Jos kerto ei ota tullakseen, jatka runoa ilman sitä.

Sanajärjestys

Kalevalaisissa säkeissä sanat tuppaavat asettumaan pituusjärjestykseen: lyhyet sanat eteen ja pitkät jonon perille. Kyseessä on ns. viskurilaki, jota aloittelijankin korva suosii. Klassisessa ikimitassa ei koskaan esiinny yksitavuista sanaa kuten ja, tai säkeen lopussa. Normaalisäkeessä (ks. seuraava luku) ei saa nelitavuista sanaa jättää kahden kaksitavuisen sanan piirittämäksi. On väärin kirjoittaa: Tuija tutkiskeli iltaa. Oikeammin olisi: Tuija iltaa tutkiskeli. Aina kannattaa pyrkiä luontevaan sanajärjestykseen. Lauseita ei sovi myöskään jakaa eri säkeisiin. Jos sen tekee, kannattaa olla tarkkana, ettei ajatus katkea. Sanat eivät suomen kielestä lopu, ja visaiseenkin lausepähkinään löytyy jostakin ratkaisu Joskus parhaimmaksi ratkaisuksi osoittautuu koko ongelmallisen lauseen heittäminen kylmästi yli laidan.

Sanapainojen magia

Kalevalamitta on tavujen ja sanapainojen taidetta. Kielioppiasussaan kalevalamitan säännöt saattavat kuullostaa vaikeaselkoisilta, joten tyylipuhtaan kielioppiteorian jälkeen selvennän asiaa runsailla esimerkeillä ja muutamalla päivitysvinkillä. Kyseessä on kalevalamitan tärkein sääntö, joten lukuun kannattaa paneutua ajan kanssa.

Klassinen kalevalamittainen säe koostuu neljästä runojalasta, eli säkeet ovat nelipolvista trokeeta. Ensimmäinen runojalka on muita vapaampi. Siinä voi olla kahden tavun sijasta kolme tai neljä kevyttä tavua, eikä sitä koske samat sanapainosäännöt kuin muita tavuja. Ensimmäinen tavu voi olla lyhyt. Toisessa, kolmannessa ja neljännessä runojalassa on Matti Kuusen sanoin pitkän pääpainollisen tavun osuttava runojalan nousuun, lyhyen pääpainollisen tavun taas toisen ja kolmannen tavun laskuun. Sanan muiden tavujen sijoitus on vapaa.

Normaali- ja murrelmasäkeet

Kalevalamittaa eivät rytmitä säkeistöt tai loppusoinnut. Kalevalamitan ytimen muodostavat kaksi säetyyppiä, joiden vuorottelu voi rajoittua kahteen sananlaskunomaiseen säkeeseen tai tuntikausia kestävään eeppiseen kudelmaan. Kalevalaisia lauseita ohjaa matemaattinen “kaaosteoria”, jonka tuottamat säkeet ovat säännönmukaisia ja samalla vapaamittaisia. Kun vertaa loppusoinnullista säkeistörunoutta (esim. virsiä) kalevalamittaan on kuin vertaisi hyvin hoidettua puistoa erämaahan.

Normaalisäkeitä (tai perussäkeitä) ovat parillisten sanojen muodostamat säkeet, kuten: vaka vanha Väinämöinen, tai: armas, annan sulle suukon. Kalevalamitta on nelipolvista trokeeta, eli säe jaetaan neljään runojalkaan: 1. 2. 3. 4: ar-mas, / an-nan / sul-le / suu-kon. Äi-ti / et-si / en-nus- / tet-ta. Vaka vanha Väinämöinen.

Alleviivaukset sanojen alussa muistuttavat klassisen kalevalamitan säännöstä, jonka mukaan runojalan nousussa olevan sanan alkutavun tulisi olla pitkä. Säkeen ensimmäistä tavua ei ole alleviivattu, koska sen painokkuus on suonut sille vapauden lyhyyteen. Säettä venytetään joka tapauksessa, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Pitkiä ja puolipitkiä tavuja ovat mm: aa-, ar- kaa, kau-, kar-, kun taas lyhyitä tavuja ovat esim: a-, ta- ja ka- Kursseja pitäessäni olen huomannut ihmisten sijoittavan lyhyellä tavulla alkavia sanoja myös säkeen keskelle, mikä on ymmärrettävää. Lyhyellä tavulla alkavat sanat ovat tulleet suomen kieleen jäädäkseen. Liika lyhyttavuisuus normaalisäkeissä syö kuitenkin niiden tehoa, ja varsinkin laulettaessa pitkien tavujen “tartunta- ja venytyskahvat” ovat lyömättömiä.

Murrelmasäkeet (tai nostatussäkeet) perustuvat kolmi tai- viisi- tavuisiin sanoihin. Aloittelijat pystyvät yleensä heti sepittämään perussäkeitä, mutta murrelmaiset säkeet ovatkin jo taiteen laji sinänsä. vii-si / kau-nis- / ta ka- / ni-a, tur-has- / ta si- / nä - / ri-set, mei-dän / luok-kam- / me mu- / ka-na, tän-ne-/kin mi-/nut -/nit-te.

Murrelmasäkeissä runojalan nousuun vaadittavia pitkiä tavuja on vähemmän kuin normaalisäkeissä johtuen siitä, että runojalat pilkkovat sanat osiin. Kannattaa painaa mieleensä, että jälkimmäisen kolmitavuisen sanan pitää aina alkaa lyhyellä tavulla. Murrelmasäkeeet voivat koostua pelkästään lyhyistäkin tavuista:

Ku-ku- / ta sa- / lo kä- / ke-ä.

Kuullostaako japanilta!? (Pähkinä: onko lause “Jokoha ma humahuta murrelma- vai normaalisäe?) N- ja m-säkeiden luovaa keskinäistä jännitettä on vaikea yliarvioida. Olen verranut niitä joskus aivojen vasempaan ja oikeaan puoliskoon, tai kielestämme muutoin puuttuviin maskuliinisiin ja feminiinisiin elementteihin.

Tiivistelmä

Suomalaisen runomitan teho perustuu kahdentyyppisten säkeiden luovaan vaihteluun. Normaalisäkeet, aloittelijalle usein helpot parillisista sanoista koostuvat säkeet koostuvat matemaattisesti mm. 2+2+4 tai 4+4 sanoista (Vaka vanha Väinämäinen ja haikullepa hankkeissani)

Alleviivaukset tarkoittavat, että normaalisäkeessä ensimmäistä sanaa lukuunottamatta sanojen tulisi alkaa pitkällä tavulla. Kevät tuli, lumi suli -säe on huonoa runomittaa, koska sanat alkavat lyhyellä tavulla (tavu päättyy yhteen vokaaliin)

Murrelmasäkeissä pätee hieman vaativampi matematiikka. Niissä säkeen rungon muodostavat murretut, kolmi- tai viisitavuiset sanat. Sanojen alut eivät aina osu runojalkojen nousuun. Helpointa on painaa mieleensä lausekaavat matemaattisesti. Mopo karkasi sistä (2+3+3): ensimmäinen kolmitavuinen sana alkaa pitkällä ja jälkimmäinen lyhyellä tavulla. Karkasi mopo sistä.
(3+2+3): väiin jäävä kaksitavuinen sana on alettava lyhellä tavulla ja jälkimmäinen kolmitavuinen sanan samaten. Latasin kadulla paukut. Jälkimmäinen kolmitavuinen sana alkaa taas lyhyellä tavulla, mutta viimeinen kaksitavuinen sana alkaa pitkällä tavulla, kuten normaalisäkeessä - sanan alku on runojalan nousussa, mutta säkeen alussa ensimmäinen kolmitavuinen sana saa alkaa myös lyhyellä tavulla. Runojalkoja säkeessä on siis neljä, kussakin kaksi tavua. Jos sanan alku osuu runojalan nousuun, on sen alettava pitkällä tavulla. Asia on helppo testata laulamalla. Pitkät tavut lankeavat siinä luontevasti oikeille paikoilleen ja laulun rytmissä säilyy poljento.

Onkohan maailmassa mitään vastaavaa seikkaa, joka on samalla kertaa yksinkertainen ja niin vaikea omaksua! Kursseja pitäessäni olen havainnut, että vain harjoittelu ja runon tekeminen (mieluiten yhdessä) avaa vähitellen nerokkaan runomittamme salat ja tempaa mukaansa rytmin ja tavujen kiehtovaan, tuhansia vuosia jatkuneeseen poljentoon. Harjoittelussa kannattaa ottaa lempeä asenne itseään kohtaan: mestaruus saavutetaan vuosien kypsyttelyssä. Kaikkia hienouksia ei tarvitse kerralla omaksua.


Lisää teoriaa, harjoituksia ynnä muita hienouksia 230 runon siivittäminä tarjolla julkaisemassamme Runorumpu -teoksessa

alkuun
etuivulle

Näin teet aidon Väinön virren

Kun teet aidon Väinön virren,
käytä kahdeksaa tavua.
Karsi pitkät, korjaa pätkät,
laske sormilla sopivat.

Toinen tärkeä väline
nykyväinöjen käsissä
alkusointu on sopiva.
Anna Antti ahvenia,
säästä särjet mun suvulle.
Alkusointujen avulla
runo syntyy sukkelammin,
muistat tarkemmin tavusi.

Vielä kertaamaan kehoitan.
Runo saa ulottuvuutta
aiheet toisin toistamalla,
eri puolilta pulisten.
Kekseliäs kerron käyttö
tekee lauseesta lujemman,
tarinasta tarttuvamman,
pilkkalaulusta pahemman.
Synonyymien avulla
suorit tukkoiset säkeesi.

Toistoakin tärkeämpi
sujuvuuden on lumous.
Ilman turhia sanoja
laulut kestävät paremmin -
timantteina tai kivinä
kolmekin tuhatta vuotta.

Kun teet aidon Väinön virren
käytä säälittä sanoja.
Nauti, nuori kielestäsi,
päästä ähkystä älysi!
Aikuiset, avatkaa mieli
Lapset, leikkikää sanoilla!

Petri Niikko