Syksy 2007 lokakuun alku Jyskyjärvi Vienan Karjala!
Syysmatkamme osui tänäkin vuonna lokakuun alkuun. Ruska oli
jo lopuillaan, mutta syksy tuoksui ja
henki myös ihmisten puuhissa. Saimme ihastella myöhäistä elonkorjuuta
traktorin puksutellessa pellolla
yönselkään keräämään heiniä aputaloudelle. Sumun lisäksi ilmaan leijui
tervanpolton siivittämää paksua savua.
Perunasato epäonnistui tänä kesänä. "Kaupasta ostamma potakkua!"
Kuvat ©Petri Niikko
Joutsenet eivät jostakin kumman syystä
laulaneet Jyskyjärvellä ollessamme. Mysteeri.
Helmi ja Sirkka juhlistamassa Sirkan syntymäpäivää. Oikealla lehmä sai
vieraakseen videokuvaajan Suomesta.