Jyskyjärven
lokakuu 2009: KYLÄ SAI UUDEN SILLAN!
Missä ovat joutsenet? Tuleeko talvesta luminen???
Lyhyt kuvareportaasi syksyisestä Vienan Karjalasta.
Teksti ja kuvatŠ Petri Niikko. Views from Northern Russian Karelia in the
beginninig of the October 2009.
On mukava kertoa iloisia uutisia Karjalasta. Lähes
vuoden rakenteilla ollut uusi puinen ajosilta on vihitty käyttöön syyskuun
lopulla 2009. Saimme läheltä ihailla tosiammattilaisten työtä, joka jatkui
kahdessa vuorossa paukkupakkasellakin. Kiitokset varsinkin sympaattiselle
venäläiselle työnjohtajalle Karjalan "parhaasta puusillasta".
Sillan kohdalla oli mutaa niin syvälle, että paalut piti juntata 40 metriin!
Silta on jäiden lähdön aikaan lujilla - sen sai tuta monasti parsittu
edeltäjänsä. TERVETULOA kaikki turistibussit ensikesänä testaamaan
ohituksenkin mahdollistavaa Tsirkka-Kemin ylittävää ajosiltaa. Turistit
kyydissä!
Tuttu kylä odotti talvea. Kelit olivat leudohkot, mutta
joutsenia ei näkynyt eikä kuulunut. Onko heillekin valmistunut jonkinmoinen
uusi silta tai ohitustie? Heitä me odotimme lauluansa - sikäläisittäin
karjuntaansa kuullaksemme. Loppumatkalta tapasimme muuttajat Nurmeksessa, kun
pakenimme lumisadetta taukopaikalle. Siinä ne töräyttelivät viereisellä
järvellä. Pihlajanmarjojen runsaus ennustaa kovaa talvea. Ehkä joutsenet ovat
lukeneet nekin merkit ja pitäneet kiirettä. Lentäneet tauotta etelään
meidän laillamme. Vain hetkeksi lumelta
levätäksemme.
Hilman käsiä ei muikun puhkominen palella. Vasemmalla Hilma ja Vihtori
lähdössä verkoille.
Tätä on kelvannut odottaa!
Nurmes. Paluumatka.