Neljä polvea naisparantajia – Mi on tauti? Mi on kipie?   
Kansanlääkintä elää Karjalassa
Petri Niikko

Kansanparantamisen perinne on jatkunut Karjalassa muinaisajoista nykypäivään. Siinä, missä muut vanhat tavat ja karjalan kieli ovat taantuneet on yrttien ja kansanlääkinnän arvostus korkealla. Vaikka monella on kokemusta jopa loitsuparantajista, ei kasvien käyttö perustu  uskomuksiin. Vakavan vatsataudin hoitaminen kasveilla edellyttää diagnoosia ja lääkärissä käyntiä.

Tietäjä Pirhosen opissa

Kymmenessä vuodessa pohjoisesta Vienan Karjalasta on tullut minulle toinen kotimaa. Maiseminen kuvaamisen ohella olen paneutunut ihmisten arkipäivään ja perinteisiin. Ystäväpiiriini kuuluu mielestäni merkittävä parantajasuku, jonka nuorin harjoittelija Anja on vasta yksitoistavuotias.  Aluksi nielin kohteliaisuudesta Anjan  äidin Leenan keitoksia pikku vaivoihini. Enemmän minua olivat  kiinnostaneet vanhat runonlaulut, joita ehdin äänittää suvun vanhimmalta, tietäjämummo Jelena Pirhoselta kahdeksan vuoden ajan.  Pirhosen tapaaminen oli minulle merkittävä kokemus. Opin häneltä melodiat, joita olen käyttänyt runokursseillani. Vanhuksen vaikutuksesta minusta kehittyi uuden kalevalaisen runon opettaja. 87-vuotiaana “Tuonilmaisiin” poistunut Pirhonen harrasti ennustamista jauhosieklolla, eli siivilällä. Sidottuaan sormeen langan, jonka toisessa päässä riippui iso ompeluneula Jelena sanaili: - - Sano arpa asiasi, sano miehen mieltä myöten, sano totta, elä  valehtele,  suahanko Venäjälle hyvä resitentti. Jos suahan, käy leivästä leipäh, jos ei suaha, käy hiilestä hiileh”. Pian neula alkoi heilua hiilipalasten yläpuolella ja Pirhonen puuskahti: -Ei ole hyvää kantitaattia. Samoja hulluja ovat!  No,  tuona vuonna valituksi tuli Boris Jeltsin... Esittelin luennoilla myös Pirhosen reseptejä: tehokasta silmälääkettä sai, kun antoi kastemadon homehtua sokerin seassa. Veitsellä sitten raaputettiin oikea kerros hometta silmätipoiksi. Palovammoja Jelena hoiti mm. takiaisen lehdillä, ja oli siinä kylän parhaita

      Vanhuksen kuoltua tajusin, kuinka vahvana parantamisen perinne elää Kalevalan kylässä. Pirhosen veljentytär Roosa Tihonova ei hänkään koskaan käytä apteekin lääkkeitä, vaikka on itse ammatiltaan lääkäri.

Roosan tietämys on laaja

Roosa Tihonova on merkittävä ihminen. Hän on tallentanut ikänsä vanhoja reseptejä ja äänittänyt kyläläisten tarinoita. Roosaa on kiittäminen Kalevalan etnografisen museon esineistä, jotka  kerättiin yhden kesän aikana! Käydessäni museolla tämän vuoden helmikuussa oli siellä Roosan kokoama näyttely Karjalan kansanlääkinnästä. Se oli pystytetty Kalevalan sairaalan 80-vuotisjuhlien yhteyteen.

             Vaatimaton Roosa innostui silmin nähden kertoessaan marjoista, kaalista, kasvien lehdistä tai karhun rasvasta ja muista oman kaapin luonnonlääkkeistä. Kuusikymmenvuotiaaksi hän vaikuttaa nuoremmalta ja lienee hyvä todiste yrttiensä vaikutuksista. Roosalle yrtit ovat elämän asenne. - Ihminen ajattelee tervehyttänsä vasta kun kipeytyy. Pitäisi ennen ajatella. Kansanlääkinnällä on kuitenkin muutama varsin maanläheinen ehtonsa. Lääkäri Tihonova painottaa diagnoosin tärkeyttä: epämääräiset vaivat eivät riitä hoidon alkuun. -Mi on tauti, mi on kipie? Vatsakatarrille, vatsahaavalle ja suoliston tulehduksille on kaikille omat hoitonsa. Toiseksi yrttien käyttö pitää aloittaa varovaisesti. Yleensä sairaus vaatii usean viikon kuurin, mutta aina on pidettävä myös taukoja. Jokaisella on yksilöllinen elimistönsä. Lääkitsijällä pitää olla vankka kokemus niin kasveista kuin ihmisistä. Hoidon on hyvä olla kokonaisvaltaista. Sen osana voi olla jalkahierontaa ja muuta lepoa. Pieni tyttäreni Moona kertoi Roosan hieroneen häntä “ihanasti” saunassa. Lievimmissä vaivoissa voi toki luottaa  yhteiseen kokemukseen, mutta niissäkin pitää varmistua yliherkkyyksistä. Lisäksi jokaisella suvulla on tietysti omat perinteensä pienten vaivojen, kuten vilustumisen hoidossa.  Andrei Antipov on oppinut isoäidiltä kuivattamaan teetä lakan ja vadelman varresta, Roosa taas liuottaa syreenin kukkaa alkoholiin.

Loitsun taitaja paransi halvauksen

Karjalan lääkintäperinne on kiehtova sekoitus ikivanhoja, outojakin tapoja ja vankkaa neuvostolääketiedettä. 36 vuotta lääkärinä toiminut Roosa on tuntenut myös aidon loitsuparantan. Seuraava tapaus sattui muutama vuosi sitten ja luotan siinä ystäväni sanaan. Kaksi vuotta sitten kuollut Paula Larionova oli kookas, kunnioitusta herättävä hahmo. Ensiksi hän mittasi katseellaan parannettavan luottamuksen. Potilaan oli uskottava Paulan parantaviin kykyihin, mutta samalla myös omiin tervehdyttäviin voimiinsa.

           Vuokkiniemellä hukkui taannoin nuori mies. Isä löysi hänet vedestä ja oli saattamassa tätä haudan lepoon. Kalmismaalta palattuaan surun murtama mies sairastui outoon rokkoon. Iho ajettui, rakot vuotivat visvaa ja tuska esti nukkumisen. Roosa itse tapasi miehen, kun sairaanhoitaja ei löytänyt tämän kädestä suonta piikitettäväksi. Kun lääkitys ei vähentänyt miehen tuskaa, päätetiin vielä kokeilla Larionovaa. Tämä kysyi ensin, missä tauti oli saanut alkunsa. Hoitoon kuului kolme käyntiä taudin syntypaikassa kalmismaalla keskiyöllä. Näitä ikivanhoja säkeitä tietäjä käytti loitsiessaan vaivaa miehestä: “Kalmon isännät, Kalmon emännät, Kalmon kultaiset kuninkahat, kalmon valkiet vanhemmat. Prostikkua tätä Remsun Iivanan poikua, antakuat Remsun Iivanan pojalla hänen tervehyksensä” jne. Tarkassa rituaalissa kipua otettiin voimallisesti pois ja tarjottiin Kalmon isännille vastineeksi lahjoja, kuten kolmea sorttia ryynejä ja rahaa). Rituaali toistettiin kolmena yönä, ja tärkeää oli, jottei kotimatkalla “kenenkä keralla piä paista”(puhua). Remsun tytär Lempi Peksujeva kertoi isänsä nukkuneen ensi käynnin jälkeen koko yön rauhallisesti ja kolmen käynnin jälkeen iho oli puhdistunut. Köyhässä naapurissamme on vielä on jäljellä ripaus kalevalaisia aikoja!

                      Samalla kaavalla, mutta paikasta riippuen erilaisin lepytyksin (Veen emäntä, kylyn emäntä) Larionova paransi Petroskoissa opiskelijatytön, jonka jalat olivat halvaantuneet uimarannalla, sekä hyvän ystäväni Roosan vävyn Sashan traktorin alle jääneen jalkaterän. Yhteistä tapauksille oli virallisen lääketieteen voimattomuus. Sasha onkin minulle paras todiste kansanlääkinnän tehosta, sillä hän on saanut olla jo viisitoista vuotta innokkaan parantajavaimonsa Leenan koekaniinina. Hiukan häveten hän myöntää eukon poppakonstit usein päteviksi, sillä aluksi itsekin naureskelin niille. Leena ja hänen tyttärensä Anja ovat nykyajan tietäjiä, joille kasvikunnan tuntemus ja parantamisen energiat ovat rakas harrastus.

Leenan perheessä ollaan terveitä

Roosan tytär Leena on tempperamenttisena ja räiskyvänä naisena äitinsä vastakohta. Käydessäni Kalevalassa yövyn heillä, ja olen saanut seurata perheen lasten kehitystä pienestä pitäen. Olenkin jo tottunut hyllyillä kuivuviin yrtteihin ja purnukoihin, joita pidin aluksi hömpötyksenä. Lapsille äidin heinät ja keitokset ovat luonteva osa ruokavaliota. Ravinto onkin luomupitoista, kun sen rungon muodostavat isän metsästämä riista, tuore kala ja äidin keräämät kasvit. Terveyskeskuksessa on ihmetelty metson lihalla ravittujen lasten loistavia veriaarvoja.

       Leenan ja Sashan luona elämän arvot loksahtavat paikalleen. Talossa ei ole televisiota tai puhelinta, jotka ovat muutoin yleisiä Karjalassa. Lapset ovat omatoimisia ja luovia, täynnä kiireetöntä elämäniloa. Enkä usko, että rikoimme idyllin tuomalla teknisesti lahjakkaalle Pavlik-pojalle tietokoneen, sillä Leena aikoo nyt tallentaa siihen reseptejä äitinsä Roosan tavoin. Yksitoistavuotias Anja on hyvää vauhtia seuraamassa äitinsä perinteitä. Tyttö osaa jo käydä tarkistamassa metsän laidassa, joko se ja se kasvi on kukassa.

Sairaanhoitaja Leenan kotona ei – kuinka ollakaan syödä apteekin lääkkeitä. Perheenäiti pystyy hoitamaan kaikki sairaudet korvatulehduksesta alkaen itse. Ellei tuntisi positiivista ja lujatahtoista emäntää ei uskoisi karskin aviomiehen luottavan kaikessa hoidossa vaimoonsa. Larionavan hoidon auttamisella lienee vaikutuksensa. Saunassa kiinnitin huomiota pesusoikossa viruviin suuriin lehtiin. Sasha käyttää veteen liuotettuja nokkosta ja takiasen lehtiä tukan vahvistamiseen. Leenan isällä Viktorilla on yhä pikimusta tukka, vaikka mies käy seitsemättäkymmentä! 

  Mielenkiintoni yrtteihin heräsi Sashan kehuttua pienen lasipurkin keltaista jauhetta. “Tätä kun otat kolmen viikon ajan niin vaimosi saattaa ilahtua”... Sairaalassa Leena tarjoaa samaa jauhetta mehuun sekoitettuna leikkauksesta toipuville. Nämä olivat havainneet männyn siitepölyn potenssia kohottavat vaikutukset, joten ostin muutaman purkin kokeeksi. Parin päivän käyttö ei hetkauta miestä, mutta kun vihdoin maltoin ottaa koko kuurin, sain palkaksi ihmettelevän katseen vaimoltani ja kysymyksen - Oletko ostanut Venälältä Viagraa? En mene takuuseen, oliko itsesuggestiolla asiaan vaikutusta...

Perinne jatkuu

Luomuruokaa syövät Karjalassa kaikki, sillä marjat, sienet ja omat perunat ovat ravinnon perusta. Karjalaiskylissä eletään yhä, pakonkin edessä luontaistaloudessa, ja moni kaupunkilainenkin hyörii siirtolapuutarhoissa. Talouden romahdus vaikuttaa, mutta myös venäläiset ja ukrainalaiset ovat innostuneet luonnonlääkinnästä. Neuvostoliiton parasta perintöä ovatkin kasvien hyötykäytön ja kansanlääkinnän tutkimukset.  Yrttejä viljeltiin sovhooseissa ja kaupoissa myytiin mahlaa. Roosa ei kuitenkaan luota muihin kuin omasta, puhtaasta maasta poimittuihin kasveihin. Karjalan luonto on puhdasta – sen näkee naavojen runsaudessa. Kotikonsteja puoltaa myös tuore väite, että 25% apteekin lääkkeistä olisi piraatti-plaseboja!

            Kun pyysin Roosalta muutamaa reseptiä, olin hukkua ehdotuksiin jo yhden taudin osalla. Roosan ja Leenan tietämys olisi saatava kansien väliin. Molemmat tekevätkin nyt  tallennustyötä tietokonelevykkeille. Naisilla on myös vilpitön auttamisen halu. He ehdottivat, että jos lähetän heille tarkan kuvan ystäväni taudista he voisivat suunnitella siihen sopivat yrtit ja hoitomuodon.. Ja tietäkää: naisilla parantava voima siirtyy vasemman käden nimettömästä, miehillä oikean käden nimettömästä. Tämä pitää muistaa varsinkin Karjalan arvokkainta  lääkeainetta karhunrasvaa sivellessä.

  Petri Niikko

  Petri Niikko on vapaa kirjoittaja ja valokuvaaja, joka  on kuvannut Karjalaa vuodesta 1992 lähtien. Vienan Karjalan Ystävät ry:n puheenjohtajana hän on ollut järjestämässä kahdeksat Kalevala MM-kilpailut ja toimittanut uuden kansanrunon kokoelmat Runorummun ja Runoräppänän  www.vienankarjala.net . Niikko järjestää tarvittaessa matkoja/ kontakteja kansanparantajien hoiviin Karjalaan. Artikkeli julkaistu Voi Hyvin –lehdessä vuonna 2003. Kuvat Petri Niikko

  Lue myös Leenan ja Sashan luona vierailleiden suomalaisten matkakertomus Juhannustaikaa Vienan Karjalassa

      

Vasemmalla Roosan ”lääkekaappi”. Oikealla arvokasta karhunrasvaa

                                   

Mieskuntoonkin on poppakonsteja. Sashalle riittää kuitenkin syreeninkukkajuoma.

Näillä paranevat kaikki vatsavaivat!

  Takaisin etusivulle