Jyskyjärven pruasniekka 28.8.2010
Jyskyjärven kylä täytti kunnioitettavat 425 vuotta. Neljännet uuden ajan pruasniekat eli kylän omat juhlat järjestettiin samalla kertaa. Täytyy ihailla ohjelman laajuutta, tasoa ja sen riemukasta henkeä. Nuoriso otti mittaa tosistaan vanhan kunnon tukkilaisperinteen mukaisissa moniosaisissa mittelöissä. Mukana soutukisoissa oli myös suomalaisia nuoria, kuten myös (ja voitokkaasti) kisakentän kilpailuissa. 

Kulttuurikeskuksessa käytiin kylän historiaa läpi seinälle tykitetyllä multimedialla, esitelmillä ja lauluin ryyditettynä (Helmi Rekina mm. esitti suomalaisen tukkilaislaulun). Muisteltiin mm. tukinuittoa ja tukkiproomuja (Taito Malinen), kolhoositoimintaa sekä kuultiin päiväkodin historiaa ja nykykuulumisia sekä faktoja meteorologisen sääaseman nykyiskusta. Jyskyjärven juhlaa ihailee sitäkin enemmän, kun kuuli kylän saaneen kunnalta vain noin 200 euroa tapahtumaa varten. Lienevät muualta tulleet esitiintyjäryhmät olleet mukana hekin pitkälti talkoovoimin? 
    Toivotamme iki-ihanalle sankarikylälle lämpimästi onnea! Ensi vuonna taas tavataan!.
Kuvat Jorma Airola ja Petri Niiikko

           

     

         

             

                                              

     

             

                   

          

     

           

          

Takaisn VKY:n etusivulle

Takaisin VKY:n etusivulle